Nyt narttu valtavat tissit

lähetteen kirurgin arvioon. En tiedä tulenko leikkauksesta sen suuremmin kertomaan, mutta jos siitä herä jotain kysymyksiä tai olet miettinyt samaan projektiin ryhtymistä niin saa ilman muuta laittaa kommentteja ja kysymyksiä! Tämän jälkeen minun piti käydä vielä mammografiassa ja usein samassa myös rinnat tutkitaan ultra-änellä. Lokakuun lopussa viimeisetkin haavat lopulta umpeutuivat ja nykyän tuo toipumisaika on kaukainen muisto vain. Aika hurjiakin juttuja olen nähnyt ja kuullut, joten täytyy uskoa läkäreitä ja ihan oikeasti ottaa todella chillisti vaan. Lähtisin kivuista huolimatta tähän milloin vaan uudestaan. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssa pälle ja puhkeava viisaudenhammaskin tulehtui. Itse mietin tätä leikkausta lähemmäs kymmenen vuotta josta viimeiset pari enemmän tosissani ottaessani asioista selvä. Eli sen sisällä pitäisi pästä leikkaukseen. Opinkin jo vuosia sitten olla käyttämättä mitän liian paljastavia vaatteita. Ilmoitin myös että olen valmis tulemaan nopeallakin aikataululla peruutuspaikalle, mutta sitäkin sain lopulta odottaa lähes sen puoli vuotta. Oli maaliskuun loppupuoli ja minut oli tarkoitus leikata viimeistän puolen vuoden pästä, hoitotakuun puitteissa. Eli estävät minua tekemästä asioita ja aiheuttavat kipua.

Nyt narttu valtavat tissit -

Seksi treffit seksikaupat helsinki Tavallisten (1 cup minimizer-nimisen) rintaliivien lisäksi käytiin niiden pällä toisia litistäviä urheiluliivejä. Tutkimusten mukaan tämä leikkaus on ykkössijalla mitä tulee potilaiden nyt narttu valtavat tissit tyytyväisyyteen sekä elämänlaadun kohentumiseen leikkauksen jälkeen. Kipujen vuoksi on myös hankala nukkua, eikä myöskän pelkästän selällän oleminen tai 24/7 käytettävien kireiden tukiliivien pitäminen auta siihen (tai selkäsärkyihin) ollenkaan.
nyt narttu valtavat tissit Pätimme mennä naimsiin jo kesällä eikä ajatus lasten saamisestakaan ollut ihan mahdoton. Täytyy sanoa että että jos joltain tuntuu, niin tosi hyvältä ja siltä, asian fuck boy chat sex porno että tällainen minun kuuluukin olla. Kipuni ovat olleet kuitenkin kovat ja se kyllä vaikuttaa aika paljon päiviini. Hoitotakuu tämänkaltaisissa kiireettömissä leikkauksissa on kuusi kuukautta.
Sexworks tampere kuvake isot tissit Välillä onkin tosi turhauttavaa kun haluaisi tehdä enemmän, ja välillä tekeekin, mutta ihan hetkessä sitä sitten voimat tyrehtyykin. 1, leikkauksestani on nyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Olin pitkän luullut, että näitä leikkauksia tehdän vain kauneuskirkurgian puolella yksityisellä. Jossain vaiheessa usko meinasi loppua, kun kipu ei vain hellittänyt ja jouduin käymän porno seksi videot ilmaiseksi porno videoita aukileen takia kerran viikossa haavahoitajalla. Ulkonäköseikoista ja suppeasta alusvaatevalikoimasta huolimatta suurin murheeni isojen tissien kanssa on kuitenkin ennenkaikkea se, että ne vaikuttavat toiminnallisesti.
Suomi24 treffit mobiili deittihuone Escort of italy netin pornovideot

Nyt narttu valtavat tissit -

Lenkkeillessä minulla oli kolmet, parhaillaan neljät rintaliivit pällekkäin, ja silti juokseminen sattui. Hän on kyllä varmasti oli oikeassa siitä, että vähän isommat rinnat ovat sopusuhdassa muuhun vartalooni verrattuna, mutta mielestäni olisi voinut ottaa vähän enemmän kun nyt kerta otettiin. Leikkauksesta toipuminen oli hyvin hidasta ja kivuliasta. Oikeastaan vähän yllätyin että niin moni teistäkin oli tätä leikkausta miettinyt, halusi kuulla siitä lisä tai jopa käynyt itsekin siinä. Ihan reteesti jotkut miehet saattoivat pahimmillaan tulla ja puristaa sekä tokaista että onpas sulla isot tissit. Sulamaton tikki sieltä kuitenkin onneksi vaan teki tietänsä ulos haavan kautta, joten mitän hätä ei ollut vaikka se hyvin hurjalta näyttikin. Mietin asiaa siis todella pitkän ja tämän vuoden alussa sain vihdoinkin vietyä asiaa eteenpäin.

: Nyt narttu valtavat tissit

Niistä saa hyvin omakohtaista tietoa ja kokemuksia. Ankkurin malliset arvet ovat melko selvät ja näkyvät vielä, mutta ne eivät haittaa minua yhtän. Minulle oli kasvanut tissit huomaamattani. Normaali kokoni on siis 75H. Toiveenani oli siis B-kuppi, mutta sain sellaisen pienen D-kupin. Pädyin leikkaukseen monen vuoden mietinnän jälkeen. Olo oli ihanan vapautunut. Jotain postauksia olen myös kirjoitellut jo ennakkoon ja häkuvia nyt ainakin on vielä ihan hirmuiset pinot. Minua ei haittaa yhtän olenko vaatteiden alla arpinen vai en, kunhan voin ja tunnen oloni hyväksi. Sain muutaman kuukauden pähän ajan kirurgille. Raskausaikana ja imettäessä rinnat kasvoivat valtaviksi. Nyt viisi kuukautta leikkauksesta rinnoissa on vielä pientä särkyä etenkin öisin ja hermovaurioita on selvästi syntynyt. Siksi on tärkeä rauhassa ja ajan kanssa miettiä että onko tämänkaltainen leikkaus, joka ennemmin vain kohottaa elämänlaatua kun turvaa sen, ihan välttämätön. Leikkausta miettivälle suosittelenkin aluksi tutustumaan julkisen puolen kriteereihin sekä varmaaman ajan ihan vain omalle terveyskeskusläkärille tai työterveyteen, se ei vielä sido mihinkän mutta voi antaa selkeyttä siihen että kannattaako leikkaus vai. Olen perehtynyt hyvin leikkaukseen, lukenut siitä ihan valtavasti ja keskustellut monen sen läpikäyneen naisen kanssa. Vaikka olen koko aikuisikäni tiennyt omaavani isot rinnat, hätkähdin vielä kolmekymppisenäkin itsestäni otettuja valokuvia en vaan ikinä muistanut että ne olivat niiin isot. Niidenkin parantumisessa menee ainakin kolmisen kuukautta jos mitän komplikaatioita ei synny. Kivut tuntuvat päivittäin hyvin erilaisilta. Nyt rinnoissa on vielä aika lailla turvotusta, vaikka sekin kokoajan pikkuhiljaa laskee. Oli hyvä että mietin leikkausta pitkän ja monelta kantilta, mutta hyvä myös etten viivyttänyt siihen menoa pidempä. On ihana fiilis kun useiden pällekäisten rinsikoiden sijaan tunnenkin nyt oloni parhaaksi silloin kun saan olla ilmaan nyt narttu valtavat tissit mitän liivejä. Minä sain täydet pisteet ja lähetteeni meni läpi.

Facebook twitter google_plus reddit pinterest linkedin mail

0 ajatuksia “Nyt narttu valtavat tissit

Jätä Kommentti